sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Petolintuseuranta 2011

Tapio Niemi

Petolintuhavainnot 2011

Yleistä

Tässä esitetään haukkojen pesintätiedot seuranta-alueellani.

 

Aineisto on jaoteltu kunnittain. Taulukoissa esitetty tarkastettujen reviirien määrät, asutut ja munitut sekä hakkuissa menneet pesät. Asutuiksi on tulkittu pesät, joita selvästi koristeltu tai joita toinen emoista  puolustanut.


Kanahaukan pesistä tarkistettiin kaikki tiedossani olleet reviirit seuranta-alueella.

Samoin hiirihaukan pesäpaikoista tarkastettiin kaikki viime aikoina käytössä olleet pesät. Uusien hiiri- ja mehiläishaukkareviirien etsimiseen ei suoranaisesti käytetty aikaa. Tutkittiin vain vanhat ja eteen sattuneet tapaukset. Varpushaukan reviirien etsintä oli satunnaista.

Pesien etsintään ja tarkastukseen käytetty aika oli jonkin verran korkeampi kuin viime vuonna.


Ravintotilanteesta

 

Metso. Parhaalla soitimella Honkajoella 12 kukkoa. Poikuehavaintoja niin vähän, että kannasta ei osaa sanoa mitään varmaa.

Teeri. Vaikutelma, että pesintä onnistunut hyvin. Poikuehavaintoja niin vähän, että kannasta ei osaa sanoa mitään varmaa.

Pyy. Kesän linjalaskennoissa tiheydeksi tuli 7.5 yks/km2, joka hyvä (vuonna 2008=6.1, 2009=5.8, 2010=4.7 yks/km2) Myös poikuesuhde kohtalainen 23.1% (2008=42.9, 2009=10.0, 2010=8.3%)

Jäniksiä tuntui olevan hyvin, myös oravia näkyi.

Jyrsijät. Varsinkin peltomyyrä näytti seuranta-alueella olevan keväällä huipussaan. Kesän aikana kanta näyttäisi romahtaneen. Metsämyyrä oli vähänlaisesti. Heinä-elokuun vaihteen, metsäisillä biotoopeilla, suoritetuissa myyräpyynneissä saatiin lähinnä nuoria yksilöitä. Koealapyyntien tuloksena saatiin seuraavia tiheyksiä: Metsämyyrä 100 yks/ha, peltomyyrä <25 yks/ha, metsähiiri <25 yks/ha. Vesimyyriä ei laskettu, mutta niiden määrä vaikutti hyvin vähäiseltä.

Ampiaiset. Määrät vaikuttivat pieniltä. Rakennuksissa pesiviä lajeja edelleen hyvin vähän.



Kanahaukka



Kanahaukkakannat näyttäisivät olevan noususuhdanteessa vuoden 2010 romahduksen jälkeen. Vuoden 2009 nuoria lintuja on nyt runsaasti, ravintotilannekin näyttää hyvältä ja jos talvi on yhtään normaali, ensi kevääksi voisi povata nousun jatkuvan. OMXh :kin näyttää ensi talvena sukeltavan, mikä yleensä on ennustanut erittäin hyvää haukkakevättä, jostain syystä, joka on selvityksen alla.

Uusia pesiä löytyi tänä vuonna 6 kpl, joista 1 oli kokonaan uudella reviirillä. Löydettyjen pesäreviirien kokonaismäärä on nyt 96.  Alla olevassa kaaviossa on kuvattu kanahaukan pesimäkannan muutosta. Vuoden 2001 parimäärälle on annettu arvo 100. Indeksi on suhteutettu vuosittain tarkastettujen reviirien määrällä.


Kaavio 1. Kanahaukan pesivän kannan muutosindeksi tutkimusalueella 1994-2011



Reviiritarkastustulokset on esitetty alla olevassa taulukossa.  Reviireitä tarkastettiin 74. Asutuiksi todettiin 40 kpl. Näistä munittuja 19 pesää.

Taulukko1. Kanahaukan reviiritarkastus 2011


Kunta
Tarkastettu
Asuttu
Munittu
Hakkuissa

Honkajoki

4
2
2
0
Isojoki
1
1
1
0
Kankaanpää
12
4
2
1
Merikarvia
11
4
1
0
Noormarkku
9
3
2
0
Pomarkku
13
6
4
0
Pori
5
4
2
0
Siikainen
17
7
5
0
Jämijärvi
2
0
0
0
Yhteensä
74
31
19
1



Kokonaisaineistosta 4 pesää oli männyssä, 2 koivussa, 6 haavassa, 88 kuusessa.







Hiirihaukka



Hiirihaukan reviirejä tarkistettiin 17 kpl .Vähintään munituiksi todettiin 6 pesää.


Taulukko2. Hiirihaukan reviiritarkastus 2011


Kunta
Tarkastettu
Asuttu
Munittu
Hakkuissa

Honkajoki

0
0
0
0
Isojoki
0
0
0
0
Kankaanpää
3
1
1
0
Merikarvia
3
1
1
0
Noormarkku
3
0
0
0
Pomarkku
2
1
1
0
Pori
1
1
1
0
Siikainen
5
2
2
1
Jämijärvi
0
0
0
0
Yhteensä
17
6
6
1



                     

Mehiläishaukka


4 pesäpaikka tarkistettiin. Siikaisista löydettiin 1 pesä, jolla hautova emo.


Varpushaukka


Varpushaukan poikaspesiä löytyi 2 kappaletta. 1 Siikaisista ja 1 Noormarkusta


Maakotka

Ei havaintoja

Merikotka

 1 hautova emo metsäseudulla Parkanon eteläpuolella. Ei tuottanut poikasia. Mahd. läheiset hakkuut häiritsivät.





Pöllöt

Ei pesähavaintoja